Kompleksit

Kehokompleksinen yhteiskunta - Kompleksien syvin olemus

Kehokompleksinen yhteiskunta

Ihmisen on usein erittäin vaikeaa olla samaistumatta kehoonsa. Yhteiskunnassamme ihmisiä arvotetaan aina vain kovemmalla kädellä sen mukaan miltä he näyttävät. Kauniista tulee mielenkiintoinen ja komeasta älykäs. Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa naisten suhteeseen omiin rintoihinsa, on oma kysymyksensä.

Monet naiset ovat tyytymättömiä omiin rintoihinsa. Median näyttämä, ihannoitu naiskuva antaa kovin ristiriitaista tietoa siitä millaiset rinnat ovat kauneimmat. Toisaalta näytetään silikonitissejä, toisaalta kannustetaan androgyyniyteen, heroine chickmaisyyteen.

Nainen, jolla on hyvä itsetunto, oppii suhteuttamaan näiden annettujen mallien merkityksen oman kehonsa hyviin ja huonoihin puoliin. Pienet rinnat eivät tee sinusta rumaa, etkä suuremmilla rinnoilla olisi sen kauniimpi. Itsetuntoa voit rakentaa mielikuvaharjoituksilla sekä yksinkertaisesti elämällä elämääsi turhan peiliin tuijottelun sijaan. Linkkisivultamme löydät lisää aiheesta

Kompleksien syvin olemus

Arkikielessä kompleksiksi mielletään lähes mikä tahansa tyytymättömyyttä herättävä asia. Ajatuksen suunta on tietenkin oikea, kyseessä on negatiivinen tunnereaktio, mutta sanakirja määrittelee termin näin: (psykol.)

"patouma, voimakkaasti tunnepitoinen, tietoisuudesta torjuttu mielleyhtymä, jolla on (usein estoja aiheuttava) vaikutus käyttäytymiseen esim. alemmuuskompleksi".

Teimme aiheesta haastatteluja naisten keskuudessa. Satunnaisten haastattelutilanteiden tuloksista todellisten kompleksien löytäminen ja havainnoiminen vaatisi ammattimaisen ihmistuntemuksen ja ehkä vähän villiä mielikuvitusta. Vaikea on myös arvioida sitä herkkyysatetta, jolla henkilökohtaisista asioista puhutaan. Omista heikkouksista puhuttaessa aseena käytetään usein huumoria ja hyvä niin. Huomionarvoista on tällöinkin, ettei kompleksisuus lähde pelkästään itsekriittisyydestä, vaan siitä miten ympäröivä maailma antaa ihmisen itseään kritisoida. Ankaraa, mutta totta. Onneksi ihmiselämässä on vakavampiakin asioita kuin ulkonäkökysymykset. Jos ei ole, voi kenties miettiä suhtautumistaan elämään.

Tisseistä puhuttiin haastateltavien kanssa baareissa ja kadulla, puolitut ja kylännaiset kertoivat meille vaihtelevin innostusastein tarinoitaan kehonsa problematiikasta. Ambivalentti suhtautuminen omaan kehoon on tietysti sääntö, ei toki poikkeus- suora kysymys saa vastaajan aina jokseenkin varpailleen. Vaihtelevissa määrin, kuten sanottu, tämän armaan kulttuurisen taustan ankarat ulkonäkötuomarit ( toisinsanoen me kaikki ja myös pienempien ryhmäyhteisöjen paine ja kannustus) asettavat rajoja ja barrikaadeja itseilmaisun ja (haisevan) omakehun tielle.

Ylipäätään on vaikeaa määritellä itsetunnon ongelman ydintä; mistä on lähtöisin arasteleva suhtautuminen omaan kehoon; miten muodostuu minäkuva ja milloin; mikä on suurin vaikutin sen muodostumiseen; voiko asioita noin vain muuttaa; voiko niita paeta? Naiset kommentoivat rintojaan muun muassa näin: "Mää saan näistä voimaa" , "kivat kaverit","Ne on osa mua", "Mun on ollu ikävä näitä!" "Luopuisin, jos voisin. Voisin olla ilman ". Osa mainituista rintaongelmista liittyi kokoon: "vitun isot munkit" tai sitten päinvastainen pulma ("aivan liian pienet"). Ilmassa oli myös mittailua ja kuppikateutta.

Konstit on monet, vaatetuksella ja ryhdillä, topatuilla rintaliiveillä ja kaula- aukoilla muutellaan visuaalista ilmettä. Suuntaan tai toiseen, joillekin koko aihe tuntui yhdentekevältä "liikaa melua moisesta asiasta". Tai toinen ääriesimerkki oli piilottajat, jotka halusivat litistää rintansa, näyttää poikamaisilta tai lähinnä sukupuolettomilta kritiikkinä naisellisuuden vaatimuksille. Kriisit ja kompleksit kerrottiin yleensä menneessä aikamuodossa. Nuoren on hankalaa olla erilainen, aiemmin kehittynyt tai huomattavasti toisia myöhemmin. Jokin harrastus saatoi ikäänkuin kieltää luontevan naiseksi kasvamisen tai häiritsevää oli kulttuurimme liika huomio juuri rintoihin ja niiden täydellisyyteen. Teini-iässä oli monia kysymyksiä ja valtava määrä tyytymättömyyttä, joten aika on parantanut nämäkin haavat, hyväksyminen ja itseen rakastuminen tapahtuu hitaasti, mutta ainakin tässä otoksessa tilastollisesti näin tapahtuu."Tää o hyvä", kuuluu useasti teini-iän ohittaneen haastateltavan suusta.

Entä aiemmin mainittu ambivalenssi? Se oli läsnä perinteisessä muodossa: seksikäs ruokintaväline? "huvittaa miesten tissifetissit". Myös tunne että rinnat jollain tavalla elävät omaa elämäänsä, ovat jotenkin omasta kehonkuvasta erillinen asia; kuuluvat toisille. Vaatetus on jonkinlainen pulma, koska aina luodaan jokin viesti. "Tissitarjotin" kaula-aukkona tai poolokaulus, joka suuntaa katseen rintoihin tekevät joko olon epämukavaksi tai seksikkääksi."Me ei saada olla sen muotosia kuin me halutaan, koska me ollaan naisia". Itsetunto kulkee mukana, hitaasti muuttuen puntaroimassa ja mittailemassa koko elämän ajan kaikkia liikkeitä. Kehonkuva on sen suuri osa, näkökulmasta riippuen, se on ylipäätään kaiken toiminnan instrumentti eikä ole aivan sama millaisena itsensä kohtaa päivittäin ihminen. Tai minkälaisena hänen annetaan itsensä kohdata. Olkoonkin että itse masteroimme itsekunnioituksemme määrän, joitain asioita kuten naiselliset muodot, on turha yrittää mielestä pyyhkiä. Jos siihen edes tuntee tarvetta..

"Jättäkää tissit #?*! rauhaan."

tekijöinä Terttu ja Kerttu alias Leilu ja Annukka

Onko sinulla rintakompleksi? Oletko päässyt sellaisen yli? Mitä kaikkea kummaa naisen päähän mahtuukaan, kun kyseessä on omat rinnat?
Kerro siitä meille: kerrotarina@vvoouu.info tai lähetä lomakkeella.